Kolmas ajopäivä Islannissa

Ajopäivä 3: Geysir-Gullfoss-Thingvellir-Länsivuonot-Akranes-Reykjadalur-Reykjavik

Kolmantena ajopäivänä ohjelmassa oli lähinnä Islannin kuuluisimpien nähtävyyksien katselua. Geysir, Gullfoss ja Thingvellir ovat osa niin kutsuttua Golden Circleä, jota turistibussit kiertävät Reykjavikista päiväreissuilta. Me aloitettiin oma kierroksemme Geysiriltä ja sen lähiympäristöstä. Geysir itsessään on ollut hiljainen jo pitkän aikaa, mutta sen pikkuveli Strokkur-geysir purskahtelee kuumaa vettä sisuksistaan noin kymmenen minuutin välein. Meidän paikan päällä ollessamme Strokkur oli hyvin aktiivisella päällä ja purkautui noin viiden minuutin välein.

IMG_8635

IMG_8639
IMG_8643

Gullfossin putouksille saapuessamme paikalla oli jo runsaasti turisteja. Gullfossin putoukset ovat Islannin suurimmat vesiputoukset, ja niiden luo on ensimmäisiä matkailijoita viety päiväretkille jo sata vuotta sitten. Putoukset aiottiin valjastaa energiantuotantoon, mutta nykyihmisen onneksi näin ei päässyt kuitenkaan tapahtumaan. Näkymät putouksella olivat vaikuttavat, ja vesihöyry kohosi useiden kymmenien metrien korkeuteen.

IMG_8657
IMG_8667

Thingvellirissä pääsee näkemään mannerlaattojen erkanemisliikkeen ja maisemat ovatkin huimat. Myös Thingvellirissä pääsimme nauttimaan auringonpaisteesta ja hyvästä kelistä, ja päädyimmekin käveleskelemään alueella parin tunnin verran maisemia ihmetellen.

IMG_8689
IMG_8693

Seuraavaksi ajeltiin kohti Thorufossin putousta, joka on Länsivuonoille vievän tien varrella. Olimme muutama kymmenen kilometriä ennen Thingvelliriä ajaneet huoltoaseman ohi, ja tällöin bensaa oli ollut hieman alle puoli tankkia jäljellä. Thorufossilta keksimmekin lähteä tarkastamaan Länsivuonojen maisemia, mutta emme tässä vaiheessa tajunneet ottaa huomioon Suzuki Jimnyn pientä polttoainetankkia sekä mutkaisia ja mäkisiä teitä. Niinhän siinä sitten kävi että Länsivuonojen maisemien ihastelu muuttui hikikarpalo otsalla bensavalon tuijotteluksi ja seuraavan huoltoaseman tähystelyksi. Emme jännitykseltämme edes yhtäkään valokuvaa muistaneet ottaa, kuitenkin muistaaksemme maisemat vuononrinnettä kulkevalta tieltä olivat suorastaan huikaisevat ja näkemisen arvoiset. Onneksi huoltoasema tuli vastaan juuri bensavalon alkaessa vilkkua viimeistä varoitustaan! Jännityksen purkautuminen sai myös vatsan kurnimaan ja islantilainen perinneruoka, huoltsikan Pylsa  eli hot dog sinapilla, ketsupilla ja remoulademajoneesilla tuli tarpeeseen.

IMG_8697
IMG_8704
IMG_8711

Matkaa jatkettiin aurinkoisesta kesäpäivästä huolimatta uneliaaseen Akranesiin, josta lähdimme jo suuntaamaan kohti Reykjavikiä. Ennen luonnon syleilystä kaupunkiympäristöön palaamista oli kuitenkin vielä yksi odotettu kohde, Reykjadalurin kuuma puro. Suurin odotuksin kuumasta kylvystä pitkän matkapäivän lopuksi ajelimme kauniiseen laaksoon, jossa rikkihöyry tupruili, kuumat lähteet poreilivat ja hevoset laiduntivat ilta-auringossa. Pakkasimme reppuun uima-asut ja pyyhkeet ja lähdimme innoissamme talsimaan kohti olettamaamme kylpyä, kun silmiimme osui kyltti, jossa kerrottiin kylpemään pääsyn vaativan tunnin patikan vuoristoisessa maastossa. Tajusimme, ettemme millään ennätä kuumalle lähteelle ennen kuin auto pitää jo palauttaa Reykjavikiin. Karvasta tappiota nieleskellen lähdimme lyhyen patikoinnin jälkeen takaisin Reykjavikia kohti. Lohdutukseksi kävimme palatessamme laaksossa syömässä maalämmöllä kokattua perinteistä islantilaista ruokaa. Kalapullat olivat huippuherkullisia, ja aikaisemmin syömiämme kalapullia ei tämän jälkeen voi kalapulliksi kutsuakaan.

IMG_8716

Illaksi siis ajelimme Reykjavikiin ja palautimme auton. Seuraava päivä tulisikin olemaan Reykjavik-päivä.

Heidi ja Mika

 

Lentopaketti part I

Fly
Nyt se on sit virallista. Varausmaksu on maksettu ja lennot on varattu ensimmäiselle osiolle! Lähtöpäivä on 30.7.2017 ja takaisin Suomeen joulua viettämään saavutaan marraskuun viimeisinä päivinä. Tälle välille mahtuu vaikka ja mitä, ja osasta tulevista seikkailuista ollaan jo hieman kerrottukin täällä.

Lentoreitti tulee olemaan seuraava: Helsinki – Reykjavik – New York // Miami – San Francisco // Los Angeles – Kahului – Los Angeles – Cancun // San Jose – New York – Reykjavik – Helsinki

Lennot varattiin Kilroyn kautta, josta saatiin aivan huippuhyvää palvelua. Kiitos vielä Jonakselle! Toinen puolikas reissusta varaillaan kesän korvilla, kun kaikki lentoliput on tulleet saataville. Jakaminen näin kahteen osaan oli kaikkien kannalta järkevää, sillä matkan alkuosan lentolippuja ei tarvinut jättää viime tippaan ja ehditään matkapäivien ollessa lukkoonlyötyjä suunnittelemaan vielä kaikkea paljon paremmin.

Nyt näyttää siltä että lentojen suhteen päästään huomattavasti halvemmalla kuin mitä alunperin ajateltiin, mikä tietenkin on iso helpotus meidän matkabudjetin kannalta. Lennot ekalle osiolle maksoivat 2050e per nuppi budjetoidun 3000 euron sijaan. Samaan syssyyn varattiin G Adventuresin Central American Journey-kiertomatka loka-marraskuulle, jonka aikana tutustutaan Väli-Amerikan kohteisiin ryhmämatkan mukana.

Muutenkin tuntuu että suunnittelu etenee hyvää tahtia. Ollaan otettu käyttöön check list reissuvalmisteluja varten, reissun budjetti muotoutuu kokoajan tarkemmaksi excelissä ja tavarahankintoja on tehty. Helmikuun tavoitteena on buukata Mauin majoitus ja auto, ja niidenkin suhteen ollaan jo aika hyvällä mallilla. Kyllä tästä hyvä tulee!